torstai 5. tammikuuta 2012

Villa Sofiinan alkutaipaleita

Pitkään mietin että yhdistänkö nukkekotiprojektin käsityöblogiini, mutta päädyin lopulta perustamaan uuden blogin tälle aiheelle. Toimikoon tämä omana päiväkirjanani nukkekodin rakennuksen vaiheista ja sen sisustuksesta. Ja mikäli joku muukin tänne jossain vaiheessa eksyy vierailulle niin kaikenlainen kommentointi on aina piristävää ja tervetullutta. Erityisesti erilaiset vinkit ovat kullanarvoisia tällaiselle aloittelijalle.

En enää edes muista, mistä tämä äkkinäinen innostus nukkekodin rakennukseen oikein sai alkunsa. Ei ainakaan tyttären toiveesta, kyllä tämä on ihan äidin oma projekti... vaikka kait lapsenkin on tällä saatava hieman leikkiä, vai onko... Talo rakennetaan 9 mm vahvuisesta vanerista Suuri käsityölehti 11-12/2003 olleilla pikku-rauhalan kaavoilla.


Tosin talosta ei aivan noin hienoa tule. Mm. nuo seinien "laudat" jää tekemättä. Taloa ei ole vielä saatu edes pystytettyä niin nyt jo kaduttaa, ettei tullut itse taloa suunniteltua. Ihania nukkisblogeja selailtuani olen huomannut, että jotain olisi voinut toisinkin tehdä. Täytyy antaa myös hieman kritiikkiä noista kaavoista ja ohjeista. Mm. talon etuosa oli sekä kaavojen että mittojen mukaan liian korkea ja siitä jouduttiin useampi sentti sahaamaan pois, jotta katon saa istumaan kunnolla. Myös ohjeet ovat ovat omasta mielestäni todella huonot ja epämääräiset, joten ihan omilla ohjeilla nyt sitten mennään. Nimi nukkekodille tuli omien tyttärien nimillä leikitellessä ;)

Toistaiseksi projekti on edennyt tuskastuttavan hitaasti, eikä joulukiireet mitenkään auttaneet asiaa. Nukkekotipalasia alettiin sahailemaan marraskuun lopulla ja toistaiseksi meillä on edelleen kasa niitä lautoja, tosin nyt jo maalattuna (paitsi katto).  Yläkerran parvelta löytyi vapaata tilaa äidin rakennusprojektille sekä useampikin käytöstä hylätty lipasto kaiken maailman tykötarpeille, joita jo ihan kivasti onkin kertynyt.



Viereiselle sohvalle ei kenelläkään ole asiaa vähään aikaan ;)


Talon ulkoseinistä tulee vaaleansiniset ja katosta musta. Biltemasta haettiin pussillinen noita kuuluisia takkasytykkeitä. Ovat kyllä niin käteviä ja monikäyttöisiä :) Maalauksen aikana ne oli käytössä sekoitustikkuna ja tukikeppeinä, tällä hetkellä niistä rakennetaan portaita.


Siivotessani lipastonlaatikoita omaan käyttööni tein varsinaisen löydön; vanhin tyttö on saanut mummulta lahjaksi vuosi-pari sitten paketillisen akryylivärejä. Eipä tullut tytöstä taiteilijaa ja nyt nappasi äiti nämä omaan käyttöönsä;)

Ei kommentteja: